Förlagets beskrivning
Tanssija ja koreografi Ritva Kasurinen, joka Tukholmassa äännetään Ritva Alenius, kertoo pitkästä työurastaan. Kirjan päällimmäisenä tarkoituksena on ollut kertoa pala suomalaisen tanssin historiaa, tanssia oikein- ja nurinpäin.
Kirjaansa Kasurinen ei ole kirjoittanut vakavalla tosikkomaisella asenteella, sillä hänen mukaansa päivistä turhin on se, kun ei naura. Kieli on elävää, ja tarinat etenevät vauhdilla. Teoksen kerrontaa elävöittävät kuvat Kasurisen elämän eri vaiheista ja lukuisista produktioista.
9-vuotiaana Kasurinen aloitti balettitunnit ja päätyi mm. Oopperan balettikouluun. Hän osallistui menestyksellä muun muassa Suomen Tanssitaiteilijain Liiton koreografiakilpailuihin ja tanssinäytöksiin, kunnes tanssin opiskelu vei häntä kauemmaksi kotimaastaan Skandinavian ja Euroopan tanssikeskuksiin. Tanssi tempaisi hänet mukaansa niin, että vei lopulta baletinohjaajalinjalle Leningradin Konservatorioon suorittamaan vuoden mittaista balettimestaritutkintoa. Tätä ennen Kasurinen ehti opiskella vuoden Tukholman Koreografiakoulussa, jolloin tanssiminen jäi vähemmmälle ja koreografia astui hänen elämäänsä.
Lopputuloksena on kirja, joka sisältää paitsi tanssia, myös elämää käsittäviä vauhdikkaita kuvauksia.Tapahtumien näyttämönä on neljä eri kaupunkia: Joensuu, Helsinki, Tampere ja Tukholma
Liknande böcker
Recensioner
Den här boken har tyvärr inte några recensioner ännu. Om du redan läst boken, skriv en recension!
Recensera boken
Skriv en recension och dela dina åsikter med andra. Försök att fokusera på bokens innehåll. Läs våra instruktioner för mer information.
Norsut eivät unohda koskaan
Bokrecensioner » Norsut eivät unohda koskaan - tanssia ja elämää
|
|
|
|
|
|
|